torstai 21. helmikuuta 2013

Kun mää olin aivan piieeen!

Heippa hei,

tämä viikko on mennyt sohvan pohjalla sairastelen. Vissiin joku pöpö tullut töistä, kun kuume nousi laski nousi. Tänään ollaan vietetty kuumeton päivä ja huomenna alkaa taas perinteinen arki!


Eli tarkoitus olisi kertoa Lukan pentu-iästä  Luka siis syntyi 25. joulukuuta klo 9.35 ja painoi syntyessään 350g. Luka oli pentueen ensimmäinen.  Samana iltana saimme puhelun Islan omistajilta Hannalta ( Isla on Lukan äiti). Muistan kun aluksi olin hämillään, että mistä oli kysymys. Vähän aikaan siinä luurissa kuuntelin ja sitten Hanna sanoi "nyt ne on syntynyt". En millään malttanut pysyä maassa. Puhelun jälkeen pompin tasa jalkaa ja olin vaan niin iloinen! Oli paras joululahja ikinä!

Tammikuussa lähdimme ensimmäistä kertaa katsomaan pentuja Jyväskylään kasvattajamme kanssa, jolloin myös meidän piti kolmesta uroksesta valita se meidän koiruus. Kaikki pojat olivat niin pieniä ja söpöjä, että valinta oli jopa hieman vaikea. - mutta lopulta ihastuin tähän meidän pullukkaan. Luka oli jo tuolloin pennuista isokokoisin ja nimesin hänet hetkellisesti tuolloin jo pullukaksi. :)  

Kävimme poikaystäväni kanssa useasti Jyväskylässä katsomassa näitä karvalapsosia. Heistä oli tullut todella sosiaallisia, sukkien murhaajia ja vielä enemmän lutusumpia. 


Pikku herra kuitenkin lopulta saapui kotiimme 18. helmikuuta eli vähän reilu vuosi sitten. Koti matka sujui meillä tuolloin loistavasti. Aluksi tietenkin itkua poika päästi, mutta loppu matkan nukkui laatikossa ja välillä tuli syliinkin. Ikävä ei edes iskenyt täällä kotonamme, kun poika nohevana tutki taloa ja alkoi nukkumaan reinojeni päälle. Muistan vielä kun seuraavana aamuna herra herätti minut vinkulelullaan. Siinäpä sitten hän leikki leluillaan ja katsottiin yhdessä Leijona kuningasta :)




Nopeastihan poika kasvoi ja oppi pienetkin asiat. Lukasta tuli sisäsiisti noin 3kk iässä, jolloin pystyimme sanomalehdet ottamaan jo pois lattioilta. Tietenkin välillä tuli pikku vahinkoja, mutta kyllä pojasta huomasi että oli hieman nolona tilanteen jälkeen. Tämä sankari, kun oli aina yksin kotona niin minua jopa pelotti tulla aina kotiin... Lukan tuhoamis saldo on muutamat parit kenkiä, tukipohjalliset ja kirjaimellisesti iso lehti kori lehtineen. Kämppä oli aina ihan räjähtänyt, mutta nyt sitä osataan olla kiltisti kotosalla :)

Ensimmäinen älylelu! Ja toinen korva vielä lupallaan :)



Pentuna Luka oli todella energinen ja leikkisä. Sulatti kaikkien vastaan tulijoiden sydämmen luonteellaan. Kuitenkin pentuna Luka sairasteli välillä muutaman kerran, kun maha oli sekaisin. Ensimmäisellä kerralla eläinlääkäri määräsi päivän paastolle, mutta riisiä sai antaa. Silloin tätä lapsukaista alkoi käydä sääliksi, kun edellisenä iltana ei ollut syönyt mitään ja seuraavana päivänäkään ei saatu antaa :( Nopeastihan siitä toivuttiin ja alkoi taas oma ruoka maittaa :)

Herra on kasvanut nopeasti ja turkin väri vaihtui lukuisia kertoja! Nyt hän on jo iso poika ja samalla minun maailman paras ystävä. Hänen kanssa on ihana harrastaa ja käydä lenkeillä!



 

Tuleeko teille vielä jotain kysymyksiä? 
ps. meille tuli 300 täyteen!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti