sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

pitkästä aikaa!


Heippa taas!

Viime kerrasta onkin jo aikaa -huups. Mutta itselläni oli nytten hiihtoloma, joka meni itselläni tuolla pohjoisessa ja Luka vietti viikon poikakaverin kanssa täällä kotosalla. Eilen illalla saavuin kotiin ja kummallakaan herralla ei ollut mitään tietoa, että olin tulossa. Tuli yllätyksenä ja olihan kummatkin hieman äimänkäimeenä :D

Tänään kuitenkin kävimme yhdessä Saaristokaupungin siltojen kohdalla vähän jäillä kävelemässä. Lukahan olisi halunut juosta villinä ja vapaana, mutta eipä tuota uskaltant laskea - hiihtäjiä ja kelkkoja tuli välillä vähän mistäkin suunnassta. Joten kotona jo laitoin patentiksi kaksi hihnaa toisiinsa kiinni, että tulee vähän enemmän väli matkaa ja pääsepi peuhaamaann:)  Vimmaa riitti ja koko ajan olisi halunut kimpoilla suuntaan jos toiseen :D Meidät kuitenkin pimeys kerkes yllättää... Ja jouduttiin sitten lähtemään jo pois. Huomenna kuitenkin olisi taas tarkoitus lähteä vielä aikasemmin, että saataisiin temmeltää ehkäpä jopa vapaana?


"hyyr kylmää lunta"


Ja kohtapa me aloitamme taas agilityn reenailemisen!! Herra on saanut kohta huilia parisen viikkoa ja itselläni ainakin alkaa jo pikkuinen vipinä tuntumaan, että pitäs päästä. Toivottavasti Lukallekin reenit maittaisi :) Ollaan myös kotioloissa reenailtu ihan perustottelevaisuutta mm. sivulta kävelyä ja siitä maahan, istumaan tai seisomaan. Noh maahan meno luonnistuu, mutta istuminen ja seisominen on sitten ihan eri juttu. Voisin kirjoittaakin vaikka Lukan tempuista ihan oman postauksen tässä lähiaikoina :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti