Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näyttely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näyttely. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. tammikuuta 2014

Herra eriomainen




Eilen olimme Lukan kanssa Kuopion jalostuspäivillä. Pitkästä aikaan siis suunnattiin kehiin. Pientä jännitystä oli taas vaihtelun vuoksi ennen kehiä. Lukalla turkki oli kärsinyt pikku Väinön käsittelystä, mutta se ei tuntunut haittaavat arviointia. 

AVO ERI kellanpunainen vaalein osin, keskikokoinen. Hyvät mittasuhteet. Oikean mukainen uroksen pää, hyvät silmät ja korvat. Sopivan vankka runko, keskivahva raajaluusto. Hyvät kulmaukset ja karvapeite. Oikein ojentunut häntä. Liikkuu kevyesti. Rodun mukainen käytös.


Me olimme 49. koira kehässä eli jouduimme hetkiä aina odottelemaan, joka oli omasta mielestäni hyvä. Kehässä esiinnyttiin eka kaikki, jonka jälkeen kaikki yksi kerrallaan. Eli kerkes aina välissä käydä juoksuttamassa koiraa, että enempi vimmaus sitten ei tulisi mukaan kehään.
Luka oli todella loistava kehässä - sain olla niin ylpeä siitä! Mallikkaasti seisoi koko ajan ja jaksoi odottaaakin, eikä tullut jatkuvaa turhautumista mitä välillä Lukalla saattaa olla - silloin ei jaksa seisoa taikka juosta nätisti. 

Olimme siis ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa ja viime näyttelyissä olimme kesän aikaan, jolloin oltiin vielä nuorten kehissä. Meidän vuoro tuli heti Sulo-veljen jälkeen, jolloin alkoi jännitystys nousemaan korviin asti.  Kehä tuomari oli todella mukava ja haki paljon huomioo mm. viheltämällä johonka Luka reagoi todella paljon.  Ja olin yllättänyt tuomarin antamasta arvioinnista sain olla niin ylpee koirasta! ERI- kehiin suunnattiin pienen ajan päästä. Hyvin jaksettiin silloinkin seistä - tuomarin sanojen mukaan "tasapaksua porukka, joten on vaikea valita." Vierestä lähti kavereita, mutta minua ei haitannut! Olin itse hakemassa EH:ta tai H:ta, kuten aikaisemmin sanoin - olin niin yllättynyt tästä arvostelusta! 


Kehien jälkeen suunnattiin antamaan verikokeita Sulosta ja Lukasta. Kyseessä taisi olla jonkin sortin geenitutkimukset, jossa sitten selvitetään onko perinnöllisiä, autoimmuuni sairauksia yms. Luka oli reipas poika. Antoi kiltisti tassun hoitajalle, mutta ekasta tassusta ei saatu verta vaan kolahti hermoon. Paksunahkainen kaveri ja toisesta tassusta etsittiin suonta ja sitten kun saatiin niin sitä vertakin tuli.

Melkein koko päivä meillä siellä meni - ja kiitos Tuulille ja Ville seurasta ja oli ihana pitkästä aikaa nähdä! Ja eteenkin Minnalle ja Harrille, jotka pelastitte minut hihnapulmalta ja ( tosiaan kun oma hihna oli todella hutera ja sain heiltä lainaan hihnaa/pantaa, joka kuitenkin katkesi - mutta saatiin sitten pantentit siitä väsättyä :D ) Ja kiitoksia kuvista! Ihana päivä oli nähdä tuttuja ja harmittaa, kun nyt ei kansainvälisiin näyttelyihin päästäkään. Mutta toivottavasti taas pian päästän näkemään koko laumaa! :)

maanantai 27. toukokuuta 2013

on helteitä pidelty

Tänään oltiin koko päivä mökillä. Aurinko paisto ja oli todella lämmintä! Lukakin nautti, sai kirmailla vapaasti ja leikki siellä pikkuveljieni kanssa. Siellä syötiin massut täyteen ja kyllä Lukakin sai itselleen grilli makkaran herkuksi.

Uimaanhan tämä koiruus ei sitten mene ei millän olipa vaikka se +30 astetta lämmintä.- yritettiin minun äidin kanssa jospa se olisi mennyt, mutta eii massun asti vaan kahlaili.

EILEN oli sitten ne Kansainväliset näytelyt Kuopion raviradalla. Kehät alkoi noin klo 12.00 aikoihin, mutta me menimme vähän aikasemmin, jotta Luka näkee muutkin koirat siellä eikä kimpoile sitten joka paikkaan :D (välillä sellainenkin taipumus löytyy) Oli todella kuuma siis ette voi uskoa, jos minulla oli jakkutakki, suorat housut ja toppi ja hiki virtasi niin miten kuuma tällä herralla oli?



Mutta kyllä ne kehät meni hienosti! Lukan veli Sulo oli ensin junnukehässä ja sai 2.EH. Ja olikin meidän vuoro..

"Kellan punainen, näyttävä uros. Komea jykevä pää. Hyvä vahva rakenne. Hyvin kulmautuneet raajat. Normaali turkki. Muhkea jouheikas häntä. Esiintyy ja liikkuu hyvin" NUO ERI1 SA

Olin taas ihan ulapalla kehissä ja sen ulkopuolella, tajunut mistään mitään ja mitä oli tapahtunut. Mutta tämän jälkeen hetki ooteltiin ja huilittiin ja menetiin sertti kehään. Se oli nopea reissu, mutta varasertti meni Minnan Sisulle, onnea Minnalle!

Lukan sisko Saagakin teki myös erinomaisen suorituksen narttujen kehässä JUN ERI4 SA. Tuomarina meillä kaikilla oli Hannu Talvi

Kuva: Niina Sivonen





Serttien kehä






Suloisuus

Sisko ja sen veli





torstai 18. huhtikuuta 2013

voi ei se sulaa!!

Maansa myynyt koira - viimeinen lumikasa takapihalla.
Mitähän tehdään kun kesä tuleepi?
Heippa taas! Eilen me kävimme iltasesta pikkuriikkiset juoksu reenit vetämässä agility radalla :) Tällä kertaa meillä oli hiukan enemmän esteitä ja jopa itsellenikin tuotti haastetta, vaikka radan itse teinkin :D  Elikkäs eilinen rata oli seuraava 5x hyppy, 2x putki, a-este, putki a-esteen alla ja rengas. Pätkissä menimme aluksi kaikki nuo esteet ja lopulta toteutimme radan:) Sen jälkeen poju oli ihan väsynyt -yleensä ei nukahda autoon, muttä tällä kertaa veti sikeetä takapenkillä :)  

Tänään olisi sitten tarkoitus taas mennä illasta treenailemaan, jos ei agilityä niin näytttely hommeleita. Nimittäin ilmoitin eilen illalla Lukan Kansainvälisiin näyttelyihin, jotka on toukokuun 25.päivä! Tällä kertaa emme mene junnu luokkaan, vaan mennään nuorten jengiläisten mukaan :) Pitää pitää peukkuja, että poju ei karvojansa tiputa ennen sitä :D

ööhööh eipä meillä tänään mitään erikoista tähän mennessä, vettä sataa ulkona ja koiraa ketuttaapi. Illalla sitten ehkäpä tulee lisää kuinka treenit meni jne :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

erikoisnäyttelyt

Nimensä mukaan oltiin Lapinkoirien erikoisnäyttelyissä, Vuorelan Kunnonpaikassa. Lähettiin jo aikasten ajamaan, että vältyttäisiin ruuhkalta ja saataisiin vielä parkkipaikka. Ilmottautuminen alkoi heti 9.00 ja mehän oltiin ensimmäisten joukossa. Siinä ilmeni ongelmia, koska meille ei ollut tullut esiintymisnumeroa.. Mutta sieltä tädit kirjoittivat meille uuden ja lappua vaan käsivarteen kiinni. Lucky number 5!

Kehät alkoivat jo klo. 10.00. Ja minuahan jännitti ihan hirveesti! Tutisin jopa kehien reunoilla :D En tiiä miksi jännitti kovasti varmaan se, kun ei olla pitkään aikaan mätsäreissä tai näyttelyissä käyty. Kehässä oltiin kunnon suklaa junassa. :D Yksi kun pysähty niin kaikki tultiin perässä. Eli alkujuoksemista ei tullut mitään. Vuoroittain kaikki koirat kävi kehässä ja sitten olikin meidän vuoro. Ja kahta kauheemmin alko jännittämään. Sitä ennen oli Lukan veli Sulo kehässä.
(oltiin siis junnukehissä. )

Kehään asteltiin niin Luka oli tomerana. Seisoi oikein näpäkkäästi ja juokseminenkin onnistui. Ei vetänyt hirveellä hevosen raivolla :) Mutta kun tuomari alkoi kopeloimaan.. Luka ei olis halunut hampaita millään näyttää - itekkään en kerennyt sanoa "hampaat" silloin niitä hampaita saa katsoa. Eli vähän hanttiin laitto. Sitten olikin tuomion aika...

"Erittäin hyvin rakentunut nuori uros. Hyvän mallinen pää, kauniit pienet korvat. Erittäin hyvä runko, luusto, saisi olla vakempaa. Hyvälaatuinen turkki, kaunis häntä, liikkuu hyvin. Erinomainen käytös"

Ja sieltä tuli punainen nauha!! Luka sai erinomaisen! Itse vähän olin häkyltyneenä. Ja tämän tarkoitti sitä että meidän pitää mennä uudelleen kehiin ounouuu....
Ja sitten eikun uudelleen. Samaan aikaan oli toisessa kehässä narttuja ja Lukaa alkoi vähäsen tytöt kiinnostamaan, mutta ei se menoa haitannmut :) Siellä esiteltiin ja yksi kerrallaan tuomari valihti sieltä neljä parasta. Valitetavasti me emme pääset joukkoon, mutta silti olen todella ylpeä pojusta! 

Tämän kaiken jälkeen jäimme kehien reunalle seuraamaan kuinka Lukan isän omistajalla Minnalla kehät meneevät. Minna ja hänen miehensä omistavat neljä lappalaiskoiraa eli Ukon ( Lukan isä), Saaga (Lukan sisko) sekä Taigan ja Sisun. :) Meillä olikin jo sitten klo 12.00 silmätarkki. Siellä vähän aikaa jouduttiin odottelemaan, mutta nopeasti lääkäri täti laittoi tipat valmiiksi ja tarkasti silmät. Luka antoi kiltisti laittaa tipat ja lääkärin katella silmiä, vaikka varmasti oli vähän epämukavaa kirkaalla valolla osoitella silmiin. Ja silmut todettiin terveiksi!
Loppu päivästä omistin viirusilmäisen lapinkoiran :D
Ja siellä komia isi on kehässä.
Teelikamentten Lumiukko


Sisu ja Taiga


Saaga ja Sulo




Kehien lisäksi tytöt kiinnosti ;)
Ja kun koti matka alkoi - Luka nukahti istuen.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

jaiks!

Tänään postista tuli kirje sunnuntain näyttelyihin! Iiik! - aikataulut, ohjeet kaikki. Jännittää ihan pirusti, vaikka ollaan jo kerrankin oltu - silti perhosia vatsassa alkaa pikkuhiljaa tuntumaan :D Kehän reunalla sitten saa vielä enemmän jännittää. Saapa nähdä kuinka meidän vimmaselta karvakamulta tällä kertaa luonnistuu kehissä. Monesti jos koira on ollut takana tai eessä - niin Lukalle tulee ns. kiire ja koittaa kiilata eteen. Tuomareista ja kopeloinnista hän ei oo ikinä oikein välittänyt. Mutta vähän jännittää kuinka se juokseminen sujuupi :D

Tänään me ollaan vietetty "laiskojen koirien ja ihmisten päivää" eli ollaan oltu vaan. Lenkillä käyty ja vierailtiin minun vanhempien luona. Eli ei mitään kummosta. :)

Kuvia viime vuoden erikoisnäyttelyistä Laukaalta.

 

Lenkki veti vähän voimille.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

täällä voi juoksennella, seisoa ja katsoa

Heippa vaan!

Ajattelin postailla teille Lukan näyttelyistä, kun agilitystä tuleepi hiukka enemmän postauksia myöhemmin. :) Olemme käyneet kerran viralllisissa näyttelyissä Laukaalla 21.10.2012.

Emme siis ole reissaileet missään muualla - olemme kuitenkin Lukan pentu iän aikana käyneet mätsäreissä, mitä on täällä meillä päin ollut ja mihin olemme pääseet.

17.6 oli  järjestetty mätsärit Kuopion hallin kentällä, jonnekka osallistuimme. Muistan kun minua jännitti hirveästi, että mitenkä meillä tämä homma sujuu. Lukakin oli silloin vielä pieni ja virtaa riitti joka suuntaan missä liikku nelijalkainen kaveri. Oli todella lämmin kesäpäivä ja tietenkin jouduimme odottelemaan, että kaikki ilmoittivat itsensä ennekuin kehät alkoivat.  Odottelut jälkeen menimme kehiin ja meidän kanssa kehään tuli labradorinnoutaja. Jänskätti ihan hirveästi, varmaankin sen vuoksi, että oli ihan ensimmäinen kerta.

Luka kuitenkin pärjäsi siellä mainiosti ekoiksi mätsäreiksi. Ensimmäisen kehän jälkeen saimme punaisen nauhan - ja jatkoimme punaisten nauhan saaneiden kesken. Sijoituimme tuolloin penturyhmässä neljälle sijalle. Ja voi että olimme poikaystäväni kanssa ylpeitä tästä vesselistä:)




21.7 oli jo heti perään toiset mätsärit,  samassa paikassa. Silloin vaan oli mielestäni kymmenen kertaa enemmän koiria, kuin viimeksi ja odottelu aika oli vielä pitempi. Kehiin päästyämme saimme ensimmäiseltä kierokselta taas punaisen nauhan ja odottelimme milloin punaisten nauhalaisten kehä alkaisi. Meitä oli todella paljon koiria samaan aikaan kehässä, joten tuomari jakoi meidät pieniin ja isoihin punaisiin - joista valittiin punaisten parhaimisto. Sieltä tippui koira kerrallaan pois ja me sijoituimme tuolloin 20. parhaan joukkoon. :)



21.10 Oli suomenlapin koirien erikoisnäyttely Laukaalla, jonnekka lähdimme koko perheen voimin. Teini Pekka toimi juniori kehän tuomarina ja antoi Lukasta arvion:

"Voimakas rakenteinen ja vahva piirteinen uros, jolla on myös erittäin vahva rakenteinen uroksen pää vahva kuono osa, hyvät mittasuhteet. Tänään esiintyi hieman tuhdissa kunnossa, hyvä takaosan rakenne erinomainen turkki, erittäin hyvin hallussa"

EH-merkintähän sieltä tuli! :) Tarkoitus olisi mennä erikoisnäyttelyihin, jotka on maaliskuun lopussa Siilinjärvellä!