Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. heinäkuuta 2013

punkki kesä

 Vaikka Lukalla onkin punkki lääkkeet (Frontline pet) - jota ollaan aikaisemminkin käytetty ei jostain syytä nyt tehoa samalla tavalla kuin ennen.. Alkukesästä Lukalla ei ollut yhtään punkkia ei ees turkilla kipittänyt. Mutta nyt kun on ollut lämmintä, kylmää ja kostetaaa vaihtelevasti on Lukallakin ollut enempi punkkeja..

Tuossa toissa viikolla Luka oli J:n porukoilla hoidossa ja he olivat käyttäneet Lukaa Rauhalahdessa katsomassa hevosia ja lenkkeilemässä. Kotia tultuaan Lukan turkilla kipsutti muutama punkinryökäle ja enempi tutkittua niitä oli jo kertynyt lähemmäs parikymmentä.YÖK! Tämän viikon aikana ollaankin poistettu noin 4-6 kuusi punkkia jotka ollut ihan kiinni. Ai että minä en yhtään tykkää noista pienistä vihulaisista ja uskon että ei vissiin moni muukaan. Tai no kukapa niistä tykkäisi :D 

Muuten meillä on koittanut normaali arki takaisin kotiin. Itselläni eka loma meni tosi nopeasti ja tässä ootellaan jo viimeisen loman puoliskon alkua ( johonka on enään vain 5 päivää!!)  Vaikka voisin kirjoittaa, että emme ole tehneet mitään erikoista sitä samaa kuin ennenkin on arjessakin omat puolensa. Vaikka jokapäivä ei mitään erikoista tai elämää kummosempaa satu on jokainen päivä aina erityinen tämän veijarin kanssa :3

Onko teillä hyviä/huonoja kokemuksia eri punkkilääkkeistä? Vinkkejä ensi kesäksi olisi tarvetta!

Sohvan valtaaja..

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Roadtrip!

Hei taas! Oli tarkoitus, jo eilen väsäillä tätä - mutta kerta kaikkiaan oltiin reisun jäliltä niin väsyneitä, että itsekin nukahdin sohvalle. Lähettiin siis sunnuntaina tekemään roadtrippiä Jyväskylään ja Laukaaseen!



Päivästä oli hirveän lämmintä, mutta onneksi autossa oli ilmastointi :3 Teki Lukallekin varmasti matkan paljon siedettävämmän. Ensimmäisenä me suunattiin Tuulin ja Villen luokse eli Sulo veikkaa tapaamaan. Heti pihassa nuuskutteltiin ja tuumailtiin ja oltiin kohta jo valmiita leikkimään eli koirat autoon ja nokka kohti Laukaata.  Siellä meitä oottikin Minna ja Harri laumansa kanssa. Saaga ja Taiga tuli meitä vastaan jo autolle, mutta Ukko-isi odotteli meitä rannan tuntumassa.


Onneksi sää suosi meitä, vaikka olikin luvattu sadetta selvittiin muutamalla ukkosen jyrähdyksellä :) Koko lauma tuli hyvin toimeen - Leikittiin ja juostiin ravia pitkin rantaa. Ihanaa oli katsoa kun kaikki poitsut tulivat keskenään toimeen.  Rannalla me grillailtiin, jutusteltiin ja koirat saivat rauhassa touhuta keskenään. - oli muuten hyvät sapuskat kiitos siitä grillimestari Harrille ;)



Aika hurahti tosi nopeasti, joten oli jo aika lähteä valumaan takaisin kotia päin. Viimeisimmät kuva otokset otettiin Tuulin ja Villen auton kontista, jonneka saatiin koko porukka! Ja veljekset nukku loppu matkan melkein vierekkäin auton boksissa <3

Matka kotiin kuitenkaan ei ollut mitään mieluisinta. Vettä tuli enemmän kuin laki salli ja eteenkään ei meinannut nähdä. Vähän enemmän meni aikaa ajaa kotiin mutta kyllä me selviittiin! 

Kiitos Tuulille, Minnalle ja muulle laumalle ihanasta päivästä!<3


Lisää päivän otoksia voitte käydä katsomassa tästä linkistä! :)


maanantai 8. heinäkuuta 2013

lomalomalomaloma

Loma vihdoinkin!! Nyt ensin minulla on viikon pätkä ja sitten taas pari viikkoa töitä ja jonka jälkeen alkaa se paras osuus! :3 Kuitenkin me alotettiin loma vähäsen rennolla meningillä - naatiskellaan. Ollaan ahkerasti pihalla oltu mm eilinen meni minun vanhempien luona ja pihalla, kotona käytiin vaan syömässsä.  Mitään loma suunitelmia ei olla suuniteltu - ajattelin, että tämä loma eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä päivät tuo tullessaan :) eikun ihanaa kesää kaikille ! <3

maanantai 24. kesäkuuta 2013

meidän juhannus

Helouu! Mitenkäs teidän juhannus suju? Meillä ei ollut mitään suuria suunitelmia tälle juhannukselle, joten vietimme sen yhdesssä kotona. Tehtiin hyvää ruokaa, katsottiin leffoja ja koiruuden kanssa temmellettiin :) Meillä kuitenkin vieraili flunssa-pöpö, joka piinaapi vielä edelleenkin.. Hieman voimattomaksi välillä veti, mutta särkylääkeen voimalla mennään!

Itse kävin viime torstaina lääkärissä, kun tuntu että tää tauti ei hellitä ei sitten millään. No lääkäri totesi, että on korvatulehdus... oujeee. Pikasesti ruokakaupassa ostamassa jääkaappi täyteen ruokaa ja eikun lepo vaan.

Vaikka tämä pöpö riivaskin aika ikävästi niin käytiin Lukan kanssa "uima" hommissa sekä agipuistossa - voi että kun henkselit repes tolla kaverilla :D Taitaa olla se aika, että voidaan jo jatkaa treenailua. Pieni muotoinen "kesäloma" ollut herralla päällä :3

Sunnuntaina kävimme minun vanhempieni luona vielä viimeiset ruokaöverit vetämässä :D Massu tuli kyllä täyteen ja Luksullekin oli omia herkkuja ;) Siellä se pihalla juoksi veljieni ja heidän kavereiden kanssa. Vahtien joka ikistä jalkapalloa mikä vaan liikkua. Kerrankin rauhallinen juhannus ei ollut kiirettä minnekkään, ei ollut päivää aikataulutettu sai vaan olla - ai että <3

Mitenkäs teillä ja karvakamuillanne juhannus meni? Olitteko ihan kotosalla vai lähittekö möksälle? :)


Oltiin vanhempieni muuttoa tekemässä alkuviikosta ja herran mielestä homma oli vain liian raskasta :D


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Our morning

Heti 8:lta aamusta liikenteeseen.( todella ihanaa aloittaa vapaa päivä heräten aikasin...) Ensimmäisenä oli auto vietävä huoltoon. Huoltoon oli varattu tunti ja vähän päälle, joten Luka lähti pitämään minulle seuraa. Lähdettiin ensin Männistöstä kävelemään Vänäriä kohti, nopsaa tuo meni alle puol tuntia. Vänärin lähellä tuli varis vastaa - joka sitten vähän hyökki meitä kohti. Mutta onneksi ei päälle tullut :D Vänäriltä lähettiin kävelemään takaisin Männistöä kohti, mutta kun huoltomies ei ollut vieläkään soittanut niin suuntamisen Itkonniemen rannalle. Ajattelin, että Luka voisi hörppiä vähän vettä - herrapa kuitenkin päätti mennä kahlausreissulle :D Tyytyiäisenä paineli järveen ja siellä se kököttikin.  

Kun auto oli huolettu lähettiin katastuskonttorille - kävin ilmoittamassa, että auto pitäisi katastaaa ja siinä välissä oli jo katastuskonttorin ukkeli eksynyt meän autoon ja Lukahan haukku ihan hirveästi. Naureskeli ukko, että hyvä vahtikoira on :D

Viimeksi kun tein kyselyä, että mitä porukka haluaisi  minun kirjoittavan/videokuvaavan blogiin oli "my day" - joo olen ollut vähän onneton tuon suhteen MUTTA nyt skrappaan! 





Parit videotkin sain jopa kuvattua :3

tiistai 4. kesäkuuta 2013

rantaleijona


Huhuh tätä helletttä - en valita vaikka mittari näyttääkin auringossa +35. Tänään me lähettiin koko poppoolla lähimmälle veneiden lastauspaikalle - vähän siinä toivossa, jospa tämä herra suosstuisi nyt vaikka uimaan. Posiitivisestihan tämä meni kun ensin palloa jahtas veteen ja toi takaisin - ja jopa meni ITSE seisoskelemaan silleen että kyljet olivat veden peitossa. Ensimmäisestä venesatamasta jouduttiinkin aika ätäkästi lähteä pois, kun paikalle tuli veneiden laskijoita. Nämähän meinasivat meidän päälle pakittaa "eivät huomanneet" - kahta ihmistä ja koiraa. OK! Oisivat vähän voineet käydä varoittelemassa ennekuin lähteevät pakittamaan...

No lähettiinkin toiseen paikkaan - siellä saatiin rauhassa olla ja Lukakin innostui kivistä, jotka oli pohjalla. Hömelö yritti kaivella niitä :3 Muutama tuntihan me vietettiin rantsuilla aikaa ja kotiakin selvittiin -  ja saatiin märkä koira :D Poitsu nukkuu nytten ja illemasta päästään taas käymään pikku lenkillä se ois sitten taas yksi vapaa päivä pulkassa :)



" pallo pallo - ääh liian kaukana "
 
hui aaltoja